Juttua ravihevosista...

Hyvät lukijat

Suomessa on yli 30 000 suomenhevosta ja lämminveriravuria. Vuosittain Suomen raviradoilla esiintyy 3100-3300 suomenhevosta ja 4700-4900 lämminveriravuria. Raviurheilulla on myös erittäin suuri ihmisiä työllistävä vaikutus.

Nyt alkaa HevosNetissä tuota hienoa harrastusta ja monen työnantajanakin toimivaa hevosurheilun muotoa monin tavoin tutkaileva kirjoitussarja. Allekirjoittanut toimii ainakin tässä alkuvaiheessa ainoana kirjoittajana. Ensimmäisten juttujen tarkoituksena on toimia lähinnä niiden ihmisten tietoja lisäävinä, jotka eivät ainakaan vielä ole vahvassa uskossa raviurheiluun. Myöhemmin mukaan ujutetaan myös yhä enemmän ja enemmän juttuja ravihevosten suvuista ja muista spesiaaleista aihepiireistä, jotka saattavat kiinnostaa enemmän syvemmällä raviurheilussa olevia ihmisiä.

NELJÄ SUURINTA RAVIKISAA

Lähdetään liikkeelle siis aivan raviurheilun perusasioista. Ravurilla tarkoitetaan hevosta, jonka etujalan siirtyessä eteen, samanpuoleinen takajalka liikkuu taaksepäin. Vastaavasti samanpuolen jalat "kohtaavat" toisensa etujalan liikkuessa taaksepäin ja takajalan liikkuessa eteenpäin.

Ravikilpailut saivat erään kuulemani selityksen mukaan alkunsa aikoinaan siksi, että hevosen luonnollisen liikkumatavan eli laukan avulla pidettyjä kilpailuja pidettiin jotenkin syntisinä. Kuten aina ennen tuota päivää ja myös aina tuon päivän jälkeenkin joku ihminen keksi miten kyseisen "rikkomuksen" tai "synnin" voi välttää ja kiertää. Keksittiin siis, että kirkkomatkalta palatessa saatettiin naapurin isännän kanssa kilpailla, kunhan ei vain käytetty tuota kiellettyä hevosen liikkumismuotoa eli laukkaa. Olkoon totuus mikä tahansa, maailmalla on virallisiakin ravikilpailuja pidetty jo vuosisatojen ajan. Esimerkiksi tiettävästi Suomen ensimmäiset ravikilpailut pidettiin Turussa Aurajoen jäällä helmikuun 20. päivä vuonna 1817. Valitettavasti tuloksia kyseisistä raveista ei ole säilynyt. Ensimmäiset ns. valtion ajot pidettiin Viipurissa kesäkuussa 1862. Tuolloin voittaja oli viipurilaisen Adam Lipposen nimeltään tuntematon 8-vuotias tamma. Aika oli 4.38 ja matka kaksi virstaa (2138 m). Kilometriajaksi muutettuna aika oli 2.10 eli 70,0.

Hevosten ennätykset ilmoitetaan nykypäivänä ns. kilometriaikoina eli oli juostava matka mikä tahansa, siitä lasketaan hevosen keskimääräinen aika yhtä kilometriä kohden. Merkintätapaa on yksinkertaistettu sen verran, että ajasta on jätetty yksi minuutti pois.

Esimerkiksi tällä hetkellä loukkaantumisesta kärsivän BWT Magicin ennätys on 10,9a ja ykkössuomenhevosen Vieskerin ennätys 20,2a. Todellisuudessa BWT Magic on juossut keskimäärin ennätysjuoksussaan kilometrin aikaan 1 minuutti 10,9 sekuntia ja Viesker 1 minuutti 20,2 sekuntia. Suomessa yleisin juostava kilpailumatka on 2100 m, mutta myös 1600 m (maili), 2600 m ja 3100 m voivat tulla kyseeseen. BWT Magicin ja Vieskerin ennätysten perässä oleva a-kirjain osoittaa, että kyseiset hevosen ovat juosseet ennätyksensä ns. autolähdöllä. Autolähdöllähän tarkoitetaan lähetystapaa, jossa hevoset lähtevät rinnakkain lähetysauton perässä olevien puomien takaa. Auto kiihdyttää hevosten alta pois, jolloin hevoset lähtevät rinnakkain liikkeelle. Kyseessä on ns. lentävä lähtö, sillä hevoset ovat lähtölinjalla jo täydessä vauhdissa. Mikäli hevosen ennätyksen perässä ei ole a-kirjainta ollenkaan, hevonen on juossut ennätyksensä ns. volttilähdöllä. Volttilähdössä hevoset kiertävät aluksi ympyrää radalla ja lähtömerkin saatuaan ne lähtevät kilpailusuuntaan. Hevoset lähtevät voltissa siis lähes paikaltaan, joten se on lähtötavoista hitaampi. Volttilähdössä osa hevosista saattaa lähteä ns. takamatkalta eli vaikkapa 20 metriä kauempaa kuin toiset hevoset. Tämä aluksi epäreilulta vaikuttava systeemi on osa raviurheilun suolaa. On mielenkiintoista seurata, ehtiikö joku muiden takaa lähtenyt hevonen kilpaan ykköspalkinnosta. Takamatkalta lähtevät hevoset ovat etukäteen ajateltuna muita hevosia parempia. Volttilähdön toinen nimi onkin osuvasti tasoitusajo.

Ravikilpailuja esimerkiksi Suomessa ajetaan lähes vuoden jokaisena päivänä ja usein useammalla eri radalla samana päivänä. Suurimmat (ei kooltaan vaan ajopäiviensä määrältä) kotoiset raviratamme ovat Vermo pääkaupunkiseudulla ja Teivo Tampereen kupeessa. Muita suuria ovat esim. Lahti, Jyväskylä, Kouvola ja Seinäjoki (ei välttämättä tässä järjestyksessä). Kaikkien Suomen raviratojen "kaviouran" (=radan) pituus on 1000 m.

Kuten sanottua ravikilpailuja järjestetään Suomessa ja maailmalla päivittäin. Allekirjoittaneen mielestä tuosta suunnattomasta ravikilpailujen tarjonnasta on syytä nostaa alkuun esiin neljä tavalliselle ravi-ihmiselle merkittävintä ja kunnioitusta herättävintä kisaa. Ne ovat Pariisissa Vincennesin radalla tammikuussa ravattava Prix d'Amerique (juostava matka 2700 m), Tukholmassa Solvallan radalla toukokuussa juostava Elitloppet (1609 m) ja maailman arvostetuin ns. ikäluokkakisa The Hambletonian (1609 m), joka kisataan loppukesästä Meadowlandsin radalla lähellä New Yorkia. Ikäluokkakisalla (tai -lähdöllä) tarkoitetaan kilpailua, johon saavat osallistua vain määrätyn ikäiset hevoset. Esimerkiksi The Hambletonian on tarkoitettu vain 3-vuotiaille hevosille.

Suomenhevosten suurin ja arvostetuin kilpailu on Kuninkuusravit, jotka ajetaan vuosittain eri radoilla ympäri Suomen heinä-elokuun vaihteessa. Tänä vuonna kuninkuusravit pidetään Turussa 4.-5. elokuuta. Kuninkuusraveihin hyväksytyt hevoset juoksevat kolme matkaa (2100 m, 1600 m ja 3100 m) kahden päivän aikana. Parhaan yhteisajan juosseesta oriista tulee ravikuningas ja parhaan yhteisajan juosseesta tammasta tulee ravikuningatar. Näiden (ainakin allekirjoittaneen mielestä tärkeimpien) kisojen lisäksi myös erityisesti nuo em. ikäluokkakilpailut ovat erityisen arvostettuja joka ravimaassa.

Suurimpia raviurheilua harrastavia maita ovat Yhdysvallat ja Kanada uudelta mantereelta ja Ranska, Ruotsi, Italia, Saksa, Norja sekä kotimaamme Suomi vanhalta mantereelta.

LÄMMINVERISIÄ RAVIROTUJA ON NELJÄ

Hevosten suvut ovat siis lähimpänä sydäntäni silloin kun puhutaan raviurheilusta. Kyseiseen aiheeseen palataan vielä useita kertoja HevosNetissä, joten tyydytään nyt vain lyhyeen rotujen esittelyyn.

Lämminveripuolella ravirotuja on neljä, joista tosin kaksi venäläistä rotua ovat pahassa ahdingossa nykypäivänä. Venäläinen kreivi Aleksei Grigorjevits Orlov (1737- 1808) toi Venäjälle uutta hevoskantaa vuonna 1777 ja alkoi jalostaa niistä uutta rotua, joka sai nimekseen orlov. Orlovrodun kantaisä on vuonna 1784 syntynyt Bars I. Rodusta kehittyi 1800-luvulla maailman parhain ravirotu. Orlov on kookas ja komea rotu, jolle tyypillistä on pieni pää ja pitkä kaula. Myös orlovin jalat ovat lujat ja kestävät. Muista lämminveriraviroduista poiketen orlov on usein väriltään kimo, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa pääasiassa valkoista hevosta. Venäjän vallankumouksen myötä orlov hävisi tittelin maailman nopeimpana rotuna amerikkalaiselle ravihevoselle.

Vuonna 1890 Venäjälle alettiin risteyttää orlovia ja amerikkalaista ravuria. Tuloksena oli uusi rotu (venäläinen). Uusi rotu virallistettiin vuonna 1949. Venäläinen hevonen on yleensä hieman pienempi kuin orlov, sillä sen säkäkorkeus "pyörii" 160 cm paikkeilla. Säkäkorkeudella tarkoitetaan hevosen korkeutta maasta hevosen selän etuosassa (etujalkojen yläpuolella) sijaitsevaan säkään asti. Venäläinen ravuri on useimmiten väriltään ruunikko. Tämä tarkoittaa hevosta, joka suurimmalta osaltaan on ruskea. Ruunikon häntä, harja ja jalkojen alaosat ovat mustat.

Amerikkalainen ravuri on kehitetty englantilaisesta täysverisestä. Rodun kantaisä Hambletonian antoi, paitsi nimensä suurimmalle 3-vuotiskisalle Pohjois-Amerikassa, myös lähtölaukauksen nykypäivän nopeimmalle ravirodulle. Kaikki nykypäivän amerikkalaisravurit ovat Hambletonianin jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Hambletonian syntyi vuonna 1849. Säkäkorkeudeltaan amerikkalainen ravuri on noin 160 cm. Yli 165 cm korkea on jo harvinaisen suuri ja 153 cm korkea on pieni. Ruunikko on yleisin väri myös amerikkalaisten ravureiden keskuudessa, mutta joukossa on myös mustia, jotka itse asiassa ovat vain tummempia versioita ruunikoista.

Neljäs lämminveriraviroduista eli ranskalainen on kooltaan suurin. Alle 160 cm korkeaa ranskalaisravuria joku pitää jo pienenä. Rotu kehitettiin jo 1800-luvulla, mutta se virallistettiin vasta 1922. Vuoteen 1937 asti ranskalaiseen ravuriin sekoittui amerikkalaista verta, jonka osuus onkin melkoisen suuri "puhtaassakin" ranskalaisessa hevosessa. Ulkonäöltään rotu on raskaampi ja tanakampi kuin kilpailijansa, niinpä ranskalaisilta hevosilta ei yleensä voima lopu. Ranskassa suurimmat kilpailut ajetaan tänäkin päivänä usein pitkillä matkoilla (vrt. Prix d'Amerique), joka suosii vahvoja, mutta ei ehkä niin nopeita ranskalaisia ravureita. Väriltään ranskalaisissa hevosissa on paljon ruunikoita, mutta myös ns. rautiaita. Rautias on kokonaan ruskea hevonen, siinä ei siis ole mustaa väriä.

Nykyään maailman raviratoja hallitsevat amerikkainen ja ranskalainen ravuri amerikkalaisen ollessa hieman niskan päällä. Myös näiden kahden rodun risteytykset ovat parhaimmillaan erittäin kykeneviä hevosia. Esimerkiksi BWT Magic on ranskalaisen isän ja amerikkaisen emän poika. Menestyvät orlovit ja venäläiset ravurit ovat todella suuria harvinaisuuksia Venäjän rajojen ulkopuolella.

SUOMENHEVOSIA ON VAIN SUOMESSA

Amerikkalaiset, ranskalaiset, orlovit ja venäläiset ravurit ovat lämminverisiä ravihevosia, joten ne kilpailevat samoissa lähdöissä. Suomenhevonen kuuluu ns. yleishevosiin, eikä siis kylmäverisiin kuten yleisesti luullaan. Koska suomenhevonen ei ole lämminverinen, sillä kilpaillaan omissa lähdöissä. Suomenhevoseen on aikojen kuluessa sekoittunut paljon ainesta muista roduista, joten suomenhevosista löytyy kaiken värisiä ja näköisiä yksilöitä. Yleensä suomenhevonen on kuitenkin rautias ja keskikorkeudeltaan 156-158 cm. Suomenhevosten kantakirja perustettiin vuonna 1907, jonka jälkeen rotuun ei liene eksynyt vierasta verta. Suomenhevonen on monikäyttöinen (monikäyttöisin?) hevosrotu.

Nykyään suurin osa suomenhevosista jalostetaan ravureiksi, mutta joukossa on myös työ-, ratsu- ja ns. pienhevosiakin. Pienhevoset ovat muita suomenhevosia pienempiä yleensä ratsukäyttöön tarkoitettuja hevosia. Suomenhevosia on viety muutamia yksilöitä myös ulkomaille, mutta siis vain muutamia, niinpä onkin tärkeää säilyttää ainoa kotoinen hevosrotumme elinvoimaisena - muualta maailmasta suomenhevosia ei voi maahamme tuoda.

PÄÄ ON AUKI, JATKOA SEURAA

Näin turvallisesti ja suuria koukkuja välttäen aloitettiin tämä uusi kirjoitussarja HevosNetissä. Tulossa on siis jatkossa hieman yksityiskohtaisempia ja toivottavasti syvällisempiä juttuja ravihevosten suvuista ja ravikilpailuista. Sukujutut keskittyvät amerikkalaisiin ja ranskalaisiin ravureihin sekä suomenhevosiin. Orlovit ja venäläiset jäävät taka-alalle ellei mitään mullistavia muutoksia tapahdu. Seuraava juttu ilmestynee HevosNetissä heinäkuun alussa.

Allekirjoittaneelle saa lähettää sähköpostitse palautetta, juttuehdotuksia yms. Viesteihin pyritään vastaamaan, mikäli niitä ei tule ylettömän paljon.

Marko Vuolukka
marko.vuolukka@eurajoki.fi